Ryhmät ikäihmisille

Muistojen matkassa -taideterapiaryhmä palvelutaloihin ja hoitokoteihin

Ryhmässä käydään läpi muistoja ohjatun kuvantekemisen, musiikin ja liikkeen avulla. Aivojumppa, erilaiset taideterapeuttiset muistipelit, vanhuksille suunnitellut lyhyet liikunta- ja venyttelytuokiot kuuluvat ohjelmaan. Muistojen matkassa -ryhmässä katsellaan myös valokuvia, kerrotaan tarinoita ja kuunnellaan ryhmäläisten lempimusiikkia.

Ryhmään osallistuvat pääsevät myös itse kokeilemaan kuvien tekemistä vaihtuvan teeman mukaisesti tutustuen samalla eri materiaaleihin. Tapaamisissa käydään läpi myös ajankohtaisia tärkeitä tapahtumia ja kuulumisia tai ollaan vain kiireettä läsnä. Ryhmät kokoontuvat sopimuksen ja kysynnän mukaan.